7-muinaiset-kolikkopelit-min
edellinen Virtuaalikasino – tulevaisuuden ratkaisu?
seuraava Uhkapelit osana videopelaamista
0

Perinteiden jäljellä – muinaisten sivilisaatioiden kolikkopeliteemat

Kauaksi on tultu jo niistä päivistä kun kolikkopeleissä pyörivät vaan ne tutut mansikat ja kirsikat ja muut hedelmät. Niin, hedelmäpelit.

Nehän nimenomaan saivat nimensä noista erilaisista hedelmistä jota näiden pelien pelikeloilla pyörivät. Kehitys menee kuitenkin koko ajan eteenpäin ja pikkuhiljaa pelaaminen siirtyi nettiin ja tällä hetkellä teemoissa taitaa olla vaan taivas rajana.

Suosittu slottiteema

Pelaamisenhan on katsottu alkaneen tavallaan jo antiikin aikaan, tosin tuolloin ei ollut tarjolla ihan samanlaisia mahdollisuuksia pelaamiseen kuin nyt. Ehkä siksi juuri erilaiset antiikkiset sivilisaatiot ovat yksi suosituimmista kasinopeliteemoista. Ripaus mystiikkaa, tieto siitä että pelaamalla voi löytää vaikkapa ison aarrekammion täynnä kultaa ja muuta mammonaa herättelevät varmasti pelaajan pelihaluja. Vahvoja muinaisia sivilisaatioita, joista valitettavasti ei ole kuin rauniot jäljellä. Ja tietty paljon tekstiä historiankirjoissa ja tietenkin teemana mm. kolikkopeleissä.

Antiikin Rooma ja Egypti ovat erinomaisia teemoja, joilla moni kolikkopelien kehittäjä on ratsastanut jo pitkään. Erilaiset antiikin jumala ja temppeliaiheiset pelit ovat varmasti monelle tuttuja ja näitä pelejä on itseasiassa aika paljon kun niitä alkaa oikein tutkimaan. Muinaisiin teemoihin lasketaan kuitenkin kaikki kolikkopelit kiinalaisista egyptiläisiin, intialaisesta mayalaisiin ja roomalaisista kreikkalaisiin!

Mr.Green esimerkkinä

Mr. Green peliportaali on varmasti monelle tuttu sivusto ja tällä sivustolla pääsee pelaamaan jopa pelejä jotka ovat vain ja ainoastaan tälle sivustolle rakennettuja pelejä. Yksi näistä peleistä on mainio kolikkopeli nimeltä Yucatan’s Mystery ja tässä on yksi hyvä esimerkki kolikkopeliteemasta, joka on peräisin aikaisemmin kukoistaneesta kulttuurista.

Kun Mr Greenin pelivalikoimaa tutkii ihan pelinimikkeiden perusteella niin ainakin näitä kaikkia kannattaisi käydä kokeilemassa:

• Yucatan’s Mystery
• Power of Gods – The Pantheon
• Book of Gold – Double Chance
• Book of Gold – Symbol Choice
• Daring Dave & Symbol of Ra
• Arabian Nights
• Alladin’s legacy
• Sparta
• Solar Temple
• Rome Caesar’s Glory
• Legend Of Cleopatra
• Legacy of Egypt
• Book of Dead

Ja lista jatkuu… muinaiset kansat ovat todella suosittuja kasinopeliteemoja ja usealla pelintuottajalla on varmasti ainakin yksi kolikkopeli jossa ainakin sivutaan tätä laajempaa teemaa jollain lailla.

Book of Dead ja muut suosikit

Kolikkopeleistä Book of Dead on varmasti yksi suosituimmista muinaisteeman omaavista kolikkopeleistä. Sille on yksi iso syy, sillä tämä peli on varsin usean nettikasinon ilmaiskierrostarjousten kohteena. Sinäkin olet varmaan törmännyt lauseeseen: ”Nappaa 100 ilmaiskierrosta huippupeliin nimeltä Book of Dead!” Ja kyllä, peli on kyllä mainio ja pelissä pääsee Rich Wild nimisen herran matkaan etsimään omaa aarretta. Kyseisessä Play N’ Go -peliyhtiön valmistamassa pelissä on useita mainioita ominaisuuksia joiden avulla pelaaja voi päästä lunastamaan isojakin rahoja. Ja teemahan on varsin mainio, tämä täytyy kokea ihan itse.

Divine Fortune

Kun puhutaan parhaista muinaisten teemojen kolikkopeleistä, juttuun kuuluu ehdottomasti jo legendaksi muodostunut Divine Fortune kolikkopeli. Tuo peli lanseerattiin vuoden 2017 alussa, mutta sen kilpi ei ole yhtään himmentynyt tässä muutaman vuoden aikana. NetEnt -pelistudiolta ilmestynyt kolikkopeli tarjoaa mukavaa palautusprosenttia 96,59% ja kyseisessä pelissä on myös progressiivinen jättipotti, jonka avulla pelaaja voi todellakin napata tästä pelistä upean aarteen, vaikka sieltä kotisohvalta käsin.

Kyseinen peli on vanginnut upean teemansa peliin ja vaikka kyseessä on varsin perustavan oloinen kolikkopeli, kyseisen pelin grafiikat ja äänimaailma pitää huolen siitä että pelaaja pääsee todellisuutta pakoon pelatessaan tätä peliä. Mahtipontiset musiikit ja ylväät grafiikat niin mobiilissa kuin tietokoneen selaimessa ovat todella komeat ja kyllähän tässä on yksi niistä peleistä joissa tuon ison jättipotin todella haluaa voittaa.

Divine Fortune Megaways

Tämäkin peli sai marraskuussa 2020 Megaways päivityksen tai oikeastaan lisäyksin. Megaways pelissä isoa jättipottia ei ole, mutta maksimivoitot tässä pelissä pitävät huolen siitä että sitä progressiivista jättipottia ei välttämättä edes tarvita. Isoin ero peleissä on se, että tässä pelissä voittolinjoja on huomattavasti enemmän kuin siinä alkuperäisessä Divine Fortune pelissä.

Wild on Wild -toiminto voi kasvattaa koko pelirullan jokerirullaksi ja silloin se on menoa ainakin voittosummien osalta. Kiva sekoitus uutta ja vanhaa ja tämän pelin faniksi pääsee varsin nopeasti, etenkin jos pidit tai pidät yhä Divine Fortune -pelin alkuperäisestä teemasta eli kreikkalaisesta tarustosta.

Kirjoittaja:
Markus

Hei! Olen Markus. Minun vastuullani ovat kasinotarjoukset, bonustenmetsästys, markkinointi, erikoisdiilit ja uutiset. Minä autan sinua löytämään parhaat tarjoukset sekä casinot joissa voit nauttia ja voittaa.

0 Pelaajien arvostelut