468x420_11_
edellinen Maksuesto ulkomaille Veikkauksen uusin hanke
seuraava Megaways-kolikkopelit – enemmän tapoja voittaa!
0

Pandemia jyllää ja pelaaminen maistuu

Vuosi 2020 olisi saanut monelta osin jäädä kokonaan välistä. Covid-19 ja siitä seurannut koko maailmanlaajuinen pandemia on varmasti herätellyt ihmiskuntaan siihen todellisuuteen että mitä tahansa voi sattua ja milloin tahansa. Kukapa olisi vuosi sitten uskonut minkälaisessa tilanteessa olemme juuri nyt ja mitä olemme tämän vuoden aikana joutuneet kokemaan. Tautihuippuja, karanteeneja, lockdowneja ja jatkuvia tartuntalukemia eri uutisvälineissä.

Nyt kun jännitetään lähinnä sitä mitkä alat ja yrityksestä tästä kaikesta selviävät parhaiten, voidaan todeta, että peliala tulee olemaan varmasti yksi niistä joka tulee tästä pandemiasta selviämään kaikkein parhaiten. Toki pelialaa rokottaa etenkin vedonlyönnin osalta se, että alkuvuodesta useita sarjoja lopetettiin kesken ja monia isoja suurtapahtumia jätettiin pelaamatta. Tietenkin kivijalkakasinoiden kävijämäärät ovat laskussa kun välttämättä kasinoita ei saa pitää auki tai niille ei saa ottaa samaan aikaan kuin tietyn verran kapasiteetista.

Nettipelaaminen kasvussa

Yksi mikä ei ole merkittävästi heikentynyt on nettipelaaminen. Netin käyttö on luonnollisesti räjähtänyt pandemian aikana, ovathan ihmiset nyt pääasiallisesti kotona etätöissä tai muuten vaan kuluttamassa aikaa. Ja mitäpä silloin tehdään, kun halutaan kuluttaa aikaa ja ajatellaan että sitä rahaakin olisi kiva jostain saada? Niinpä niin, moni on lisännyt nettipelaamistaan.

Erään julkaistun tutkimuksen mukaan:

“Nettipelaaminen ja nimenomaan vedonlyönti ja kasinopelien pelaaminen olisi lisääntynyt yli neljänneksellä. Moni kyselyyn vastanneista myönsi käyttävänsä enemmän rahaa nyt pelaamiseen mitä aikaisemmin ja jopa satunnaisten pelaajien ajankäyttö erilaisten pelien parissa oli lisääntynyt.”

Samaisen kyselyn mukaan jopa 41 prosenttia pelaajista oli avannut uuden pelitilin jollekin saatavilla olleelle nettikasinolle.

Suomalaiset tunnetaan ahkerina pelaajina ja tilastojen mukaan kahdeksan ihmistä kymmenestä pelaa vuodessa enemmän tai vähemmän pelejä. Vuoden kolmannen vuosineljänneksin raporteista paljastuu, että alan voitto oli yli 760 miljoonaa euroa ja näistä lähes 43 prosenttia tuli digitaalisten kasinoiden myötä. Selittyykö tämä pelkästään sillä, että Helsingin ja Suomen ainoalle kasinolle ei pääse? Ei se taida ihan kokonaan ainakaan sillä selittyä, toki osansa on ollut silläkin että peliautomaatit ja pelihuoneet olivat kiinni aina heinäkuun 15. päivään saakka. Osa palasi pelaamaan näitä pelejä, osa kenties huomasi miten helppoa erilaisten nettipelien pelaaminen onkaan omalla kännykällä tai tietokoneella?

Miksi suomalainen pelaa niin paljon?

Tätä on kysytty ennenkin ja mitään selvää vastausta siihen tuskin kenelläkään on antaa. Veikkauksen pelimonopolin liikevaihto on vuodessa n. 17 miljardia euroa, joten se osoittaa, että Suomessa pelataan todella paljon erilaisia rahapelejä. 

Suomalaiset tunnetaan myös lottokansana, joka pelaa lottopelejä jännityksen ja sen mahdollisuuden takia. Eihän sitä koskaan tiedä jos se iso potti osuisi vaikkapa omalle kohdalle. Suomalaiset hakevat myös pientä jännitystä elämään kasinopelien avulla. No onko meillä täällä sitten niin tylsää että sitä jännitystä pitää hakea kasinopelien kautta? Ei ehkä ihan niinkään, mutta muutamat pelit aina silloin tällöin ei voi olla pahastakaan.

Veikkaus haluaa oman osansa

Veikkauksen mainostamiset palvelevat taatusti myös mainostuskiellossa olevia ulkomaalaisia peliyhtiöitä, tämäkin on hieman hassua pelimonopolilta, jonka pääasiallisena tehtävänä on estää pelihaittoja suomalaisille pelaajille. Kun käytetään 50 miljoonaa euroa vuodessa pelkkään mainostamiseen niin joku voisi luulla asian olevan toisin päin. No, tästä jokainen varmasti tekee omat johtopäätöksensä.

Joidenkin pelaamista lisänneiden kohdalla voi toki olla myös se että pelätään talouskriisiä ja säästämisen sijaan haetaan sitä jättipottia nettikasinolta. Ylen artikkelin mukana ”Kyselyn mukaan 77 prosenttia suomalaisista pitää uhkana uutta laajamittaista talouskriisiä. Pandemioita ja tarttuvia tauteja pelkäsi 72 prosenttia vastaajista.” Toivottavasti näiden pelaajien osuus kaikista pelaajista on todella pieni, sillä kaikkihan me tiedämme että pelejä tulisi pelata vain ja ainoastaan viihdemielessä.

Veikkaus huomasi pelikoneiden ollessa kiinni miten nopeasti sen tuotot laskivat, vaikka kaikilla oli tiedossa miten paljon ne koneet marketeissa ja kioskeilla sille tuottavat. Jos käykin niin että Veikkaus joutuu siirtämään koneet omiin pelihalleihin, pitää sen keksiä uusia keinoja pelaajien koukuttamiseksi. Yhtenä keinona se aikoo Valtion avustuksella saada maksuestot ulkomaisille peliyhtiöille. Eikös yleensä se mikä on kiellettyä ole kasvattanut suosiotaan. Mitä sanotte esimerkiksi nuuskan käytöstä Suomessa. Samalla tiellä ollaan kasinopelien osalta. 

Kirjoittaja:
Markus

Hei! Olen Markus. Minun vastuullani ovat kasinotarjoukset, bonustenmetsästys, markkinointi, erikoisdiilit ja uutiset. Minä autan sinua löytämään parhaat tarjoukset sekä casinot joissa voit nauttia ja voittaa.

0 Pelaajien arvostelut